The Project Gutenberg EBook of Hiilivalkea, by V. A. Koskenniemi

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org


Title: Hiilivalkea

Author: V. A. Koskenniemi

Release Date: December 19, 2006 [EBook #20140]

Language: Finnish

Character set encoding: ISO-8859-1

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HIILIVALKEA ***




Produced by Tapio Riikonen






HIILIVALKEA

Kirj.

V. A. Koskenniemi


WSOY, Porvoo, 1913.



SISLLYS:

Sonetti sadun linnusta
Dionysos
Syyslilja
Ikarus
Iltapilvi
Orvokit lumessa
On kaikki syksyn thdet syttyneet
Unta
Elegia ylle
Mister Hartley
Hiljainen amiraali
Nuori David
Palokrki
Yt kohti
Viimeinen Lusignan
Pieni Chelotte
Hmrn lauluja
Sonetti suomenkielest
Merikoski
Maisteri Pietari Srkilahden kiusaus
Kruunuja
Nuijamiesten marssi
Veljeshauta
Syysilta metsss
Hiilivalkea
Maria
Rukous
Sibylla
Meri
Sonetti kellosta




    SONETTI SADUN LINNUSTA


    Niin monen nen kaiku kuollut on
    mun rinnassani in ja pivin pitkin.
    Mut kuinka vuotten taakse painuisitkin,
    et joudu konsanaan sa unhohon.

    Nin unta: kotipihan puistikon
    ma kuljin kevtist tiet pitkin,
    kun nes pimennosta pensaston
    ma kuullessani hiljaa onnest' itkin.

    Tn' yn kotikoivut urvut saa
    ja kevthrm kiilt nurmikolla
    yn auringossa hopein, helmivin.

    Oi tuhat vuotta tahdon unhoittaa
    ja tuhat vuotta onnellinen olla
    ja kuulla laulua sen linnun in!




    DIONYSOS


    Dionysos, jumala riemun,
    sun satosi tuleentuu.
    Kaikk' kesn-muistoni vie mun
    on tnn syksyn kuu.
    Mik' on poissa, on iksi poissa,
    miks eilist surrakin!
    Syysselkeiden aamujen koissa
    yls korjuujuhlihin!

    Dionysos, jumala huuman,
    on pivs saapuneet.
    Joka huulen vilvotat kuuman,
    joka silmst pyyhit veet.
    Tule unohdusta tuoden,
    tule tanssien, seppelpin,
    tule leikkej, lauluja luoden,
    tule soittain, sytyttin!

    Dionysos, jumala hurman,
    kaikk' kest katoo pois.
    Elon viinin kdest surman
    ken hetkeks vied vois!
    Ilosilmin ken astua tohti
    syysiden pimeihin!
    Ksin tysin talvea kohti
    ja tysin sydmin!




    SYYSLILJA


    Suo pivn menn ja toisen tulla,
    ei ole kiirett mulla.

    Min salaisten unten saituri oon.
    En her ma kevn aurinkoon,
    ja suhinan suven pivien
    kuin suihkeen sadun lintujen
    min uneni lvitse kuulen vain.
    Ja leikkej tuulten lauhkeain
    ja poutapilvien karkelon
    vain aavistanut mun sieluni on.
    Mut tullessa ensi syksy-yn
    min unteni lippaan auki lyn.
    Kun katsovat thdet maailmaa,
    mun uneni yhn puhkeaa.
    Min hern syksyyn hrmiseen
    ja vuoden ensi kylmyyteen.
    Ja edess talven ja hallan ja yn
    min uhraan mun sieluni salaisen tyn.
    En her ma kevn aurinkoon,
    min hern syksyn suuteloon.

    Suo pivn menn ja toisen tulla,
    ei ole kiirett mulla!




    IKARUS


    Ah, Ikarus sa oot, et enemp!
    Sun allas ammottavat aavat syvt.
    Kun siipiesi iskut heikentyvt,
    sun nielee ensi aalto vaahtop.

    Et untes rantaa ikin sa n,
    sun silms auringossa hikistyvt.
    Mut turhat ystvin on neuvot hyvt,
    kun kaikki veren kaiho kiidtt.

    Sa uskalikko unten ulappain,
    sa tuudittama tuulien ja meren,
    sun tappiosi todistaja vain

    on taivas, joka hautas tahdittaa.
    Niin anna kantaa, kiidtell veren!
    Ah, Ikarus sa oot, et vhemp!




    ILTAPILVI


    Mun uneni iltapilvi on,
    punaviitta-urhoja kunniavahdissa
    ylt'ympri kuolevan auringon.
    Surumarssin, mun kaipuuni soittaman tahdissa
    ne liehuvat lippunsa paareille tuo.
    Elon ruhtinas viimeisen loistonsa mahdissa
    yli maidensa kuningas-katseen luo:
    Te unet, te pilvi-urohot,
    miss' olitte taiston ja voiman ajalla?
    Nyt on laanneet ilot ja taistelot.
    Te tulette myhn, kuoleman rajalla.
    Y nostaa ikuista valtikkaa.

    Jo unet, jo pilvet sammukaa!




    ORVOKIT LUMESSA


    On kuollut koko kukkamaa,
    mut silmmme ei unta saa.
    Ja kaihojemme siivet ly,
    vaikk' on jo talvi, on jo y.
    Kaikk' kevn lapset syksy vei,
    mut meit ei, mut meit ei.

    Oi talven talvi, syksyn syys,
    oi iden iti, iisyys,
    sa yksin meille levon suot,
    sa unen silmihimme tuot.
    Me polvistumme lumehen
    sun tuloasi vuottaen,
    sa talven talvi, syksyn syys,
    sa iden y, sa iisyys.




    ON KAIKKI SYKSYN THDET SYTTYNEET


    On kaikki syksyn thdet syttyneet.
    Taas seison yksin kotitasangolla.
    On kedot runsaan sadon kantaneet,
    mut mun on autio ja tyhj olla.

    Ma yss ajattelen itseksein:
    niin monet kylvt tll thkn ehti --
    miss' on mun vuoteni, mun nuoruutein?
    Ma olen syksyn irrallinen lehti.

    Maan multa, siemenen uudestaan
    sa minut ota povees versomahan,
    sun kess kauniimpana kukkimaan,
    sun syksyys kypsempn kuolemahan!




    UNTA


    Nin kerran unta -- siit' on kauan jo --
    en tied mik, hetken oikkuko
    sen unen taas mun mieleheni toi.
    Kuin onnenmuisto sielussa se soi.

    Ma kuljin niinkuin mailla autuasten,
    ja kukat elon, harvoin auenneet,
    kaikk' oli ymprillein puhjenneet.
    Ma niit taitoin, painoin rintaa vasten.
    Ja joka kukkaselta povellain
    ma yhden toivon tytetyksi sain.
    Ja kteni kun yls ojensin,
    niin taivaan thti ma tapailin.
    Ja joka thtselt totehen
    yks kvi unikuva kaukainen.
    Vain hetken kaiho, toivon vlhdys --
    koht' oli rinnassani tyttymys.
    Ei mitn puuttunut mun onnestain --
    ja kuitenkin ma viel jotain hain.

    Sen muistinko, ett' olin ihminen,
    ett'en ma luotu ollut onnehen?

    Ma kukan kalkin huulilleni vein,
    join riemukylliseksi sydmein,
    ei ollut taivas taivas, maa ei maa,
    kaikk' oli autuasta unelmaa.
    Mut sentn, syvemmll jossakin,
    ma tunsin kuni janon kuitenkin.

    Sen muistinko, ett' olin ihminen,
    ett'en ma luotu ollut onnehen?

    Niin kuulin lhteen nen lhellin.
    Ma oudoin tuntein astuin sit pin.
    Sen viimein lysin, taivuin puolehen
    ja huulin janoisin join vett sen.
    Ja ihme! Kukat kaikki kuihtuivat
    ja thdet sammui, kentt ihanat,
    kaikk' oli poissa -- mutta salaisin
    mys tyyntyi sielun jano jossakin.

    Sen muistinko, ett' olin ihminen,
    ett'en ma luotu ollut onnehen? --

    Sa lhde tulit uumenista maan,
    miss' ovat pimeys ja paine vaan,
    maan kylmn veren huulilleni toit,
    maan lapseks itsein tuntea sa soit.
    Niin kadotessa kukkain, thtien,
    ma muistin, muistin: olin ihminen!




    ELEGIA YLLE


    Thtien hiljaisuutta ja rauhaa, ah, olen juonut
        kerran ma rinnoillas, lempe itini Y,
    tuntenut oon ohimoillani Eetterin viilen leyhkn
        helmassa Kaaoksen kerran ma luonasi sun.
    Ihmisten maill' olen nyt ja mun mieltni ihmisen murhe,
        ihmisen kaipaus kuin autius suur asustaa.
    Turhist' aatoksista mun pni on raskahaks kynyt,
        turhaan taivaltamaan jalkani on vsyneet.
    Muistelematta mun taakseni ji monet autiot vuodet,
        jolloin kaipaus vain vierell viipynyt on
    kuin kade ystv, paikaltaan jok' ei konsana luovu.
        Oi hnen vierelln vuoteni on kadonneet!
    Tuskan kalkiks muuttunut on joka riemujen malja,
        jonka ma huulillein nostanut oon janoten,
    riutuvaks lauluks muuttunut on uni kukkiva rinnan
        kuin kiron vallassa kyn.
                                  itini, ah Iki-Y,
    thtien viileks leikiks ei elo ihmisen luotu.
        Oi sinun luonasi on onni ja unhotus vain!




    MISTER HARTLEY


        On kaikunut ksky kapteenin:
        Alas naiset ja lapset venheihin!
        Joka gentleman, joka Brittein mies
            hn tehtvns ties.
    Htmerkkien keskell, ryskeen ja pauhun
    ja lasten itkun ja naisten kauhun
        mys mister Hartley hiljalleen
        ky soittolavalle miehineen.
        Ken on soittajaks luotu, hn soittakoon,
        vaikk' allaan syvyydet auetkoon!

        Niin thti tynn on Atlantin y.
        Ens tahdit mister Hartley ly,
        ja kuin nyyhkien kielist viulujen
            ky saatot svelten.
    Ikimennehet pivt ken mielehen johti?
    Ne astuvat unhosta thti kohti,
        ne hiipii, ne marssii, ne karkeloi.
        Koko elmn kuoro yss soi.
        Ja mister Hartley ihmeissn
        hn katsoo, kuuntelee miehin.

        Niin aavistuksia tynn on y.
        Yh mister Hartley tahtia ly.
        Ilon, ikvn vuodet taistoineen
            hn el uudelleen. --
    Ja mister Hartley hn riemuiten kuulee --
    oman sydmens hn laulavan luulee --
        miten tn yn viulut soi,
        miten unet ja muistot kukkuroi:
        hn on ehtinyt mrn elmn,
        hn on taideniekka, mestari, hn!

        Taas johtajanpuikkonsa nostaissaan
        hn keksiikin Kuoleman rinnallaan.
        Sen on silmiss hymy hyytv.
            Sydn Hartleyn sytkht.
    Mut ei pyyd hn henken kerjt, ostaa,
    hn Kuoleman valtikan tempaa, nostaa:
        tn yn hn, Hartley, johdattaa!
        Soi kielist Lhemms Jumalaa...
        Niin odotuksen-tyyni on y.
        Yli laivan aallot yhteen ly.




    HILJAINEN AMIRAALI


    Niin seuras ilta piv Tshusiman.
    Ja verta juonut meri tyynnytteli
    jo aaltojansa eess voittajan.
    Hn laivasillalla vaan viipyeli

    ja tuskin mikn kasvoillansa eli.
    Kun arpaa Euroopan ja Aasian
    hn sken ksissns punniskeli,
    hn samanlaisna nhtiin seisovan.

    Kun viimein voiton piv iltaan ehti
    ja verkkaan kntyi historian lehti,
    hn oli hiljaisista hiljaisin.

    Vain silmissns, kylmiss kuin ters,
    kuin varkain jotain vlhti ja hers:
    Mars, sodan thti, yli Nipponin!




    NUORI DAVID


    Sa David, korkealle
    sun nimes nostettiin!
    Ken vaipuu miekkas alle,
    ken harppus helkkymiin!
    Mik' en mr mainen
    sun silms sarastaa?
    Kaikk' aarteet, ihanainen,
    sun etees aukeaa!

    Ja kansa, silmt veess,
    huus Davidille nin,
    kun Israelin eess
    hn seisoi seppelpin
    kuin kevn ikitaika,
    kuin nuori viinipuu,
    kun viel' on unten aika,
    kun viel' on kevn kuu.

    Nin kaikki kunniata
    soi nuoren valtiaan.
    Mut voiton hekkumata
    hn tuskin tunsikaan.
    Kuin unen varjon tumman
    toi aatos otsalleen,
    kuin arvoituksen kumman
    hn nytti ratkaisseen:

    Ah, ylin kaipuu mulla
    on itse kumartaa,
    on itse lydyks tulla:
    ma vuotan voittajaa.
    Jos miekoin, harpun kielin
    jo huomen hnet tois --
    ah, hlle, hlle mielin
    ma antaa kaikki pois!




    PALOKRKI


    Sin musta kalpaveli,
    sin ritari pelvoton,
    kuka metst mittaeli --
    suur usko sulla on!
    Hio miekkas, hakkaa, hakkaa!
    Ei sota lopu, ei lakkaa.

    Kuin iskus iltaan kaikaa!
    Kuin sils ly ja ly!
    Y saapuu ennen aikaa:
    on viel kesken ty.
    Hio miekkas, hakkaa, hakkaa!
    Ei sota lopu, ei lakkaa.

    Ei pty sota mailla --
    vain heikot horjukoon!
    Sun tyhts, tahraa vailla,
    ei taivu sovintoon.
    Palokrki, hakkaa, hakkaa!
    Ei paha lopu, ei lakkaa.




    YT KOHTI


    Mun linnani muurit sammaltuu
    ja tornit suistuvat vanhuuttansa.
    Kuin kyyhkyt haukkani uneksuu,
    niin kaihomielin orsillansa,
    ja koirani haukkuvat varjojaan
    ja salissa ruostuvat silt ja maljat.
    Mua kutsuvat uneen vuoteen taljat,
    mua kutsuvat muistot kuolemaan.

    Ja pihojen puissa soittelee
    yt pivt tapaan samaan
    ja muratti seini kiertelee
    yls harjan huippuhun hamaan.
    Jos kmmeneni ma yhteen lyn,
    kuin hautaholvi mun linnani kaikaa.
    Mull' on syviin uniin ja unhoon aikaa
    ja riutumukseen ja rauhaan yn.

    Jos veisin huuleni torvehen
    tai lisin kilpeen miekkaa,
    niin ratsut knaappien, huovien
    heti korskuis ja kuopisi hiekkaa!
    Taas koirani saalista vainuais
    ja haukkani kyyhkyn-unista heris,
    kdet kiihket miekkoja seinilt keris,
    yls harjalle viirini hulmahtais!

    Ois juhlat ja silkin kahinaa
    ja naurua tynn ois salit ja puistot...
    Mut en voi ma kttni liikuttaa,
    mua sitoo unet ja muistot.
    Tee valmiiks, muratti, unhon ty,
    sy, sammal, muuriin jlke syv!
    Ja te kaikki haukkani -- unta hyv!
    On edess pitk, pitk y.




    VIIMEINEN LUSIGNAN


    Min isilt kuningaskunnan sain,
    mutta pilviss vain --
    ja pilvet vaihtuu, haihtuu.

    Minun kuningasmanttelini on y
    ja mun kruununi kivet on thtivy,
    ja jos muut ovat kaikki mun jttneet,
    mua seuraa muistojen saattueet,
    mua seuraa salaiset unelmat
    ja mun suuren sukuni vainajat.

    Vain valituimmat sille j,
    kenen y voi pivtkin himment:

    in neuvospydss istuvat
    mun kanssani ist kalpeat,
    he ovat sinist vanhaa verta,
    mun valtikkaani he kantoi kerta.
    He ylpeit muistoja toistaa ja toistaa
    ja viitoilla hopealiljat loistaa.
    He hiljaa istuu ja nykytt
    ja haukotuksensa nielee salaa:
    ei mennyt kultainen aika palaa,
    se mik' on jnyt, se iks j.

    He vaivoin vanhat halunsa peitt:
    he kruununsa kivist noppaa heitt.
    Ly valkein sormin he neuvospytn:
    niin kykiseksi t aika lytn!
    Joku kaularyhel kahahtaa,
    joku kuningas toiselle kuiskuttaa,
    kuin vastakeksityn leikinlaskun,
    viissatavuotisen vanhan kaskun.
    He peruukkejansa hypist
    ja hymy ja hymy.

    Jos viel vainajat kuolla vois,
    he ikvst nntyis pois.

    Vain joskus minuun katsahtain
    taas syttyvt silmt vainajain:
    in neuvospydss kuninkaiden
    olen nyt min valtias Levantin maiden,
    olen Jerusalemin ruhtinas,
    olen Syyrian, Kypron kuningas
    ja mun valtikkaani kumartaa
    koko Idn vanha ihmemaa.

    in kuningas keskell kuninkaiden,
    in yksinvaltias merten ja maiden --
    miten outona pivin vaeltaa,
    ken kantaa yll valtikkaa,
    miten koditon pivin pll maan,
    kell' on unessa kruunu kuninkaan!

    Min isilt kuningaskunnan sain,
    en pilvi vain.




    PIENI CHELOTTE


    Kuu hopeaharsoon verhonnut on
    koko kreivillisen kartanon,
    kaikk' kytvt, puut ja pensastot.
    On sisll kemut ja karkelot.
    Mutta hiljaa hiekalla puistikon,
    ky kaunis pieni Chelotte.

    Kun tulis kohta Mauritz vain! --
    Y henkii tuoksuja kuljettain.
    Ulos kadrillin tahdit tulvehtii. --
    Sst! hiljaa! Tuolla ken kuljeksii?
    -- Mon Dieu! miten olen ma peloissain!
    Jarl-herra ja sisar Anne-Marie!

    Nyt joutuin piiloon pensaan taa!
    Tss' ei auta sormea liikuttaa.
    Kuka moista ois siskosta uskonut!
    Miten hellt ja rakkaat kuiskailut!
    Tuo ni muistutti suudelmaa --
    kuu varmaan on kaikki hullannut!

    Kyll' oikullinen Amor on:
    he istuvat pensaan varjohon
    ja minut he tnne vangitsee.
    Mut Mauritz turhaan vuottelee,
    ja tll oksat pensaston
    ja kaikki piikit pistelee!

    Hukass' ehk'ei kaikki kuitenkaan,
    jos Mauritzilta ma anteeks saan.
    Hn on hieno ja kaunis, mut ylpe -- niin,
    ja nyt vuottaa hn verens kuohuksiin!
    Nin ainako lempi palkitaan?
    Ei sentn Jarl-herran ja Anne-Marien!

    Vaan yss jatkuvat karkelot
    ja ruusupensaassa pieni Chelotte
    hn itkee katkeran kyynelen.
    Kuu ky yli kartanon hymyillen.
    Sen hoivass' on nuoret kohtalot
    ja nuoret haavat sydnten.




    HMRN LAULUJA


    1

    On raskas piv pttynyt,
    se tuskaa tynn lhti.
    Tuoll' yli kattoin palaa nyt
    jo tyyni iltathti.

    Tuoll' illan lepoon vavahtain
    jo vaipui kadut, puistot.
    Oi tule, armas, otsaltain
    pois pyyhi pivn muistot!

    Kuin pivn piina sielussain
    niin syvt juuret saikaan?
    Vie minut iltaan, armahain,
    vie minut unen aikaan!

    Mun teki piv vangikseen,
    sen vaivat sielu toistaa.
    Vie minut, armas, vapauteen!
    Jo iltathti loistaa.


    2

    Sun tuskin huomasin ma siihen aikaan --
    niin sokeaksi kevt tehd voi.
    Kuin lheiseksi sinun sielus saikaan,
    kun syksyn svel ymprill soi!

    Ei ollut silms varten pivn kilo,
    ei kevn kentt varten astuntaas.
    Sun arat ktes kankeiks teki ilo
    ja suru teki pehmehiks ne taas.

    Ja keviden ja ilon kuoloon kyden
    sa lohdun kalkin kannoit esiin vain,
    kuin sielun lkkeen, unhoitusta tyden,
    kuin vilvoittavan tuoksun resedain.


    3

    Ol' aamuy, kun kerran matkallain
    ma sattumalta kotitaloon sain.

    Kaikk' oli pihamaalla ennallaan,
    kaikk' oli kivet, polut paikoillaan.

    Ja yli nukkuvien kenttien
    viel' leps huntu isen auteren.

    Ol' liki kynyt uhka hallayn --
    se sentn ssti veljieni tyn.

    Kaikk' kiilsi koissa aamun nousevan
    kuin uni onnellisen nukkujan.

    Ei viel valveill' ollut yksikn,
    viel' oli tuskin haavat hereilln.

    Vain tuuliviirin, vanhan tuttavan,
    nin yh paikallansa valvovan.

    Ja tallin puolelta ma kuulin vaan
    kun tmisteli varsat jalkojaan.

    Niin oli kaikki ihmeen onnellista,
    niin rauhaisaa, niin tyynt, turvallista.

    Ma seisoin yss, katsoin, kuuntelin:
    t kuului kerran kaikki mullekin.

    Niin lauloi kukko. Ah, en tied kuin
    ma niinkuin valehesta vavahduin,

    ma seisoin, itkin, knnyin takaisin.
    Ma itsessni tunsin -- Pietarin.


    4

    Se siemen, jonka kerran sydmehen
    on suru syksyn aikaan kylvnyt,
    ei kuole kylmyyteen ja pakkasehen.
    Ruis-oraan tavoin kerran kevimehen
    se nousee, kun on hanki hipynyt.
    Ah, syksy, sydmien toukomies,
    Syyskylvn yksin kypsyvksi ties!


    5

    Te maaliskuiset aamuyt,
    kun kevt saapuu salaa,
    kun punertavat metsin vyt
    jo hohtain lumet palaa!

    Jo kenpiika kuulunut
    on yli metsin piirin
    ja ojain luona nostanut
    on paju kevn viirin.

    Ja nietokset jo painuvat.
    Ky talvi pakosalle,
    kun kevn jiset valtikat
    ne kasvaa rystn alle.

    Oon sokeaks sua katsellut,
    sa maaliskuinen hanki.
    Oi kteni, te sidotut!
    Oi sydn, kevn vanki!


    6

    Sun kevtkylmill ma kohtasin
    mun nuoruuteni kevimess kerta,
    kun omaa viluani vrjtin --
    sa olit samaa vrisev verta.

    Ja lmp sun anoi sydmes
    ja onnen puoleen pelokkaan ja vakaan
    sa kylmyydest knsit katsehes --
    ja mull' ei ollut antaa kumpaistakaan.

    Sun tiets maailmalla tunne en
    ja oudot ovat sulle minun tieni.
    Sa seuralainen kevtkylmien,
    sua usein muistan, sisilisko pieni!


    7

    Olit tuskasta vristen hernnyt, syn.
    Sinikellot soittivat halki yn:
    Tn yn kuolema maita ky,
    ei missn pelastusta ny.

    Ja ne soittivat suuressa hdssn:
    me emme n huomenta yksikn!

    Ulos keskelle ketojen kiiruhdin:
    nin hallan tyn jo valmihin.

    Ah, tiesinhn: kest katoo pois,
    mut nin varhain, nin varhain en uskonut ois!

    Vaan sen jlkeen niin usein oot kuullut sa, syn
    sinikellojen soittavan halki yn!


    8

    Sa outo kauhu, kusta
    mun luoksein tulitkin,
    yn hmhkki musta,
    kun unta odotin!

    Sun seittis seiniin kulkee
    ja lakeen, lattiaan,
    se minut ottaa, sulkee
    ja pit vallassaan.

    Ja langat kiristytyy
    ja sitoo sydmen.
    Sen silti lyd tytyy,
    yn tunnit laskien.


    9

    Arnon aallot ovat nukkuneet,
    hiljallensa mereen virtaa veet
    laakson lpi hopeisena vyn.
    Syttyy taivas suven thtihin
    yli Botticellin kaupungin
    tuoksun tyttmn kesyn.

    Vanha silta veteen kuvastuu,
    mestarinsa aikaa uneksuu
    hmyisess yss yksinns.
    Joku koskee kieliin mandolan,
    uskoo ylle, muilta salaaman
    surun, sveliksi itkemns.

    Aika iisell matkallaan
    pyshtynyt tll' on kulussaan --
    mit' on tll el, mit kuolla?
    Ammoin kuollehitten unelmat
    synten kevimess kukkivat,
    niinkuin kukat ruusutarhan tuolla.

    Vanhat skeet soivat mielehen,
    surukin saa onnen hohtehen
    tuoksunkyllisen kesyn.
    Arnon aallot ovat nukkuneet,
    hiljallensa unhoon virtaa veet,
    meren helmaan hopeisena vyn.


    10

    Ystvien piiri pienentyy --
    kenen syy, kenen syy?
    Kaikki tylyt sanat haavoittaa,
    kaikki hyvt suruiseksi saa.
    Kukkii onni unelmissa vain.
    Kiitos kaikesta, min sain.
    Niinkuin kotihini kulkisin
    loittonen ma tyynin askelin,
    yksiniseen majaan matkaten.
    Ihminen, ihminen!


    11

    Sa mykk matkalainen maan,
    sua tunnettu ei milloinkaan.
    Kuin varjo kesken varjojen
    pois liu'ut yhn, unehen.
    Ei hiekkaan j sun jlkes,
    ei ilmaan nt nests.
    Ken uskoikaan sun elneen,
    ken toivoneen, ken krsineen,
    kun kerran hautas tasataan,
    sa mykk matkalainen maan?




    SONETTI SUOMENKIELEST


    Kuin tumma humu havahtuvain puiden -- niin
    oot viel aamuntuore koko olennolta,
    kuin herjv honka, kastepisar jolta
    viel' on, kuin kyynel, jnyt havuin neulasiin.

    Y hiipii ntiides immyt-unelmiin,
    mut kerakkees saa voiman itse auringolta,
    kun voiton usko, ylin lahja kohtalolta,
    kuin soturit ne pukenut on pantsariin.

    Oi isin suomenkieli, pyh papitar,
    jonk' kaino, kaunis neitsyys viel peitettyn
    on oudon-pitkin laatusanain laskoksiin:

    Petrarca, Dante, Shakespeare, itse Runotar
    sun uinuu nuoreen povehesi ktkettyn
    ja sanais salaperisehen musiikkiin!




    MERIKOSKI

    (Oulun koulujen 300-vuotisjuhlaan.)


    Merikoski, Kainuun poika, suonissaan
    korven kylmn, mykn veren kantain
    ikuisuuteen, mereen matkallaan
    laulaa vasta yli Oulun rantain.

    Nuori ei hn en, Sotkamoon
    kauas nuoruutensa muistot johtaa,
    miehuutensa Pyhn kuohukkoon,
    vanhuutensa vasta meren kohtaa.

    Edessns meren ikuisuus,
    takanansa pitkt pivtyns:
    siit laulun voima aina uus,
    siks niin aavistavat pivns', yns.

    Usein laulaa tuskaa tulkiten
    kaipuun kasvavaisen yli laitain
    niinkuin suolta huudon kuovien,
    niinkuin nyyhkyn rannan itkuraitain.

    Milloin soi kuin taiston temmellys,
    milloin kaikki vihan net hel:
    yksinisten hukkain ylpeys
    korven kuninkaina kuolla, el.

    Joskus tuntuu rauhan tuulahdus
    niinkuin itse yhyt laulahtaisi,
    niinkuin kaikki iden valkeus,
    Pohjan ihme, sveliksi saisi.

    Milloin niinkuin urkuin ni soi
    iki-unohdusta rinnan haavain.
    Mist tyynen voimansa se toi?
    Hartaudesta lakeutten aavain.

    Joskus soi kuin kuolon aavistus,
    niinkuin salanyyhky sairaan rinnan:
    thtiiden tyyni kimallus,
    kuvastuva kalvoon veden pinnan.

    Merikoski, kohtalomme -- aina uus
    ikivoima lauluhusi ker!
    Sukupolvet nukkuu lauleluus,
    sukupolvet lauluhusi her.




    MAISTERI PIETARI SRKILAHDEN KIUSAUS

    (Uuden Ylioppilastalon vihkiisjuhlaan.)


    Toi yli Wittenbergin muurien
    yilma Elben luota lehmustoista
    ens tuoksun esikevn huumeisen.

    Yvartija hn huusi yksitoista.
    Jo oli kammioihin kynyt kansa
    ja porvarit ja teinit unissansa
    ne nki kullanteon keinot uudet
    ja salamanterien salaisuudet
    ja kukin onnen omaksensa ties.
    Yks lamppu sentn loisti myhn yhn.
    Ken siell viel vsynyt ei tyhn?
    Siell' asui Srkilahti, Suomen mies.

    Hn yss istui eess Vulgatansa.
    Mut raskain lainein lpi ikkunansa
    yn kaikki kaihot tuli tulvien
    ja valtasivat pn ja sydmen.
    Ja aatoksensa, latinasta poissa,
    ne kiitelivt synnin karkeloissa,
    kaikk' kaipuu pidtetty, kahleitaan
    se puisti, tietoisena voimastaan.

    Nin Srkilahti aikaan keskiyn
    sai itse Viettelijn vieraaksensa.
    Niin myhn sanoi siksi tullehensa,
    ett' oli jlkeen pitkn pivtyn
    hn kvelyll terveytens thden,
    ja Srkilahden lampunvalon nhden
    sai halun pienehen hn pakinaan.

    Ja Srkilahti katsoo vierastaan:
    ei turhaan teologiaa tutkinut,
    ois unessakin Pirun tuntenut!

    Mut lailla miehen arvokkaan ja vapaan
    t alkoi kohta holhoavaan tapaan:

    Sa Pietari, sun nuoruutesi pivt
    kuin Elben aallot virtaa ohi, pois.
    Kun iks voiman vuodet kerran jivt,
    kuin paljon silloin elneens sois!
    Et ole, Pietari, sa tyhm mies,
    pois karista sa turhan oppis ies
    ja jt paavi mun ja Herran huomaan
    ja lrptykset Martti-tohtorin,
    ja elon sarkka opi pohjaan juomaan,
    niin tiedt nuori ollees kerrankin!

    Mit' iloista ja ihanaa on luotu,
    se miehen rohkean on osaks suotu.
    Sun suonissasi virtaa nuori veri,
    mun mukahani tule, osas peri,
    me juomme viinit, valloitamme naiset.
    Nyt munkkilatinaasi tuijottain
    sa hukkaat elos pivt ihanaiset,
    ja palkakses saat kyrn seljan vain!

    Sen kansas thden teet -- jos oikein kuulin?
    Sun, Pietari, ma viisaammaksi luulin.
    Mit onkaan kansa? Kurja joukkokunta,
    min ylin tahto uinua on unta.
    Ken hetkeks unesta sen ravistaa,
    hn siit kunniansa kuulla saa,
    ja joskin hetki maineeseen sun nostais,
    sen sadat jalot sielut sulle kostais,
    kuin hiiret mainettasi jyrsien.
    Ei suurin nimikn oo ikuinen:
    kuin tuntilasin hiekka verkalleen
    sen loisto virtaa unhoon ikuiseen.

    Kuin Pohjan j ja hanget talviset
    on kylmi sun kansas sydmet,
    ja vastaan kylmyytt ken taistelee,
    hn myskin itse viimein kylmenee.
    Yks pisar ei voi jt sulattaa.
    Vain hetkinen, se itse jksi saa.
    Siis, Pietari, sa lapsen-hourees jt:
    pois karista sa unelmien ies
    ja el kerran omaa elmt
    ja ole oma itses, ole mies!

    Nin puhui Piru viel Pietarille
    kun yli Wittenbergin syttyi koi.
    Se tuvan matalille seinmille
    niin hehkuvaisen sdekimpun loi.
    Ja tuuli, lehmustoissa havautettu,
    se peitti kaikki tuoksun laineisiin.
    Vain puoleks nhty, puoleks aavistettu,
    jo oli kevt tullut kaupunkiin.

    Kun Srkilahti puoleen vierahansa
    taas katsoi, olikin hn lhtenyt.
    Kai Viettelij valon-arkuuttansa
    ei aamun kirkkautta kestnyt.

    Ja Srkilahti ikkunansa luoksi
    hn astui yllisiss mietteissn
    Niin kuuma veri suonissansa juoksi,
    niin outo tunne autioitsi pn.

    Mut ensi kevtpiv voittoisasti
    se teki kaupunkihin tuloaan,
    niin tyynen-lempesti, laulavasti.
    Se oli tnn herra yli maan.
    Kuin voiton jlkeen nuolet viinestns
    kaikk' aikoin tuhlaella yksin tein,
    niin ammuskeli kultasateitansa
    se ikkunoihin kunnon porvarein.

    Ja kiurut ylhll ilakoivat,
    miss' sini taivaan oli siintvin,
    ne kevtaamun kirkkautta joivat
    ja pukivat sen laulunskeihin.
    Ja joku nuori teini tyhn kyden
    hn tunsi runoinnon rinnassaan
    ja sydmens onnen, liian tyden,
    toi julki muillekin hn laulullaan.

    Ja Srkilahti kaiken nki, kuuli,
    ja ilo syttyi salaa silmihin.
    Sen kevn lainaksi hn itse luuli,
    mut syvemp se tuli kuitenkin.
    Se tuli jlkeen tuskan voitetun
    kuin rauhan aamu yli taistelun.
    Hn hiljaa lausui puoleks itselleen
    ja puoleks kevimelle edessns:

    Mik' kumma mahti luotu ihmiseen,
    mik' outo voima ohjaa elmns?
    En vuoksi itseni, en kansanikaan
    ma tuhlaellut tyhn nuoruuttain --
    syyt siihen salaiset ken arvaisikaan?
    Hn, joka kevn tyt tekee, vain!
    Kuin kevn riemu ylltt se rinnan
    ja sitoo sielun kahlein salaisin.
    Saa siit maksaa kalliin veren hinnan
    ja sielun iloks on se kuitenkin.

    Kuin aalto mereen, maine unhoon vaipuu
    on pysyvmpi rinnan luomiskaipuu.
    Kuin luonnon ihme, joka kevn tuo,
    se saapuu kerran joka polven luo.
    Sen liittohon ken kerran kynyt on,
    ei onnellinen hn, ei onneton,
    ei nuori eik vanha -- ihmisten
    hn kesken enimmn on ihminen.
    En vuoksi itseni, en kansanikaan
    ma tuhlaellut tyss nuoruuttain.
    Syyt siihen salaiset ken arvaisikaan?
    Hn, joka kevn tyt tekee, vain.

    Ett' oli taasen taivaan sini avoin
    ja kevt tullut, porvaritkin ties
    sin' aamuna, mut eivt sill tavoin
    kuin ties sen Srkilahti, Suomen mies.




    KRUUNUJA

    _Legenda_


    Ajanvietteeks Jahve taivaassaan
    teki kruunuja valtiaille maan.
    Ei luomakuntaansa oivallista,
    jonk' oli niin hyvks hn havainnut,
    hn kaitsemasta luopunut.
    Siin' ain' oli jotain parsimista:
    monet saumat hiukan heikoiks jivt,
    kun oli niin kiireiset luomispivt.
    Yli sabbatin kun sai levnneheksi,
    hn aina jotain uuttakin keksi.
    Niin nytkin hn ylhll taivaassaan
    teki kruunuja valtiaille maan.

    Hn takoi kullasta renkahan,
    ja kiven toistaan kirkkaamman --
    on niit Jahvella tukuttain --
    hn siihen upotti rinnakkain:
    mik sislsi viisautta syv,
    mik tahtoa vilpitnt, hyv,
    mik hehkui oikeuden tulta.
    Niin loistivat kirkkaasti kivet ja kulta.
    Mutta tuskin sai kruunun hn ksistn,
    kun ryhtyi toista jo miettimn.

    Pian keksikin Jahve jo aiheen toisen
    ja siekalehen aikamoisen
    hn pttvsti hameestaan
    pois leikkas ja tilkusta muovaamaan
    hn ryhtyi suippolakkia somaa --
    ja taas hyvks katsoi hn tytn omaa!
    Lakin kirjaeli kaunihisti
    ja suippoon pienen ristin pisti.
    Oli siin totta tosiaan
    taas kruunua valtiaille maan!

    Jo syntyi kruunu kolmaskin --
    teki Jahve sen lehvist laakerin.
    Oli sillekin oma loistonsa suotu,
    oli it se viheriimn luotu.

    Niin muisti hn orjantappuran,
    sekin kasvoi lehdossa taivahan.
    Se oli niin vkev kasvussaan,
    se oli niin totinen hehkussaan.
    Sen taittoi, ja siit neljnnen
    teki Jahve kruununsa taivaisen.

    Siin' olivat nyt kruunut maan.
    Oli Jahve ne luonut voimastaan
    ja itsestns jotakin
    oli antanut niihin kuhunkin.

    Tuli samassa Saatana Jahven luoksi --
    hn usein naapurissa juoksi --
    ja puhellen siin iltaa vietti
    ja salaa koukkujansa mietti.
    Hnen silmns kntyi kruunuja kohti,
    niin viettelevsti ne loisti ja hohti.
    (Ei vapaa oo Pirukaan kiusauksista!)
    Tuoss' on jotain mullakin sanomista,
    niin mietti ja hautoi mielessn
    ja istui ja vartoi hetken.

    Pikalhetti siiveks taivahan
    toi samalla Jahvelle sanoman.
    Ja kun Jahve poistui hetkiseksi,
    niin kohta Piru jo elkeet keksi.
    Heti kulta helmens kalleimman
    sai jtt haltuun Saatanan,
    ja sijaan aivan kaunihisti
    Piru taskusta lasinpalan pisti.

    Ja suippolakkikin ristineen
    sai Pirulta pienen liskkeen:
    hn tilkkusella viitastaan
    sen reunat harsi nopeaan.
    ja alle laakerinlehvien
    hn ktki narrin tiukusen.
    Miten luonnisti kaikki sievn ja somaan!
    Oli Pirukin mieltynyt tyhns omaan.

    Mutta kesken ji toimet Lusiferin,
    tuli samassa Jahve takaisin.
    Piru toivotti Jahvelle hyv yt
    ja kiukkuili kesken jnytt tyt.

    Maan valtiaille kruunujansa
    teki Jahve nin kerran taivaassansa,
    mut yksin orjantappuraan
    ei pssyt Piru sormellaan.




    NUIJAMIESTEN MARSSI


    Meill' on hanki ja j, meill' on halla ja y,
    meill' on ankarat kskyt kohtalon.
    Kenen kerran nuijamme maahan ly,
    se maassa on.
    On meidt vihurit valinneet,
    yt meille salansa uskoneet,
    on antanut hukka hampahansa
    ja ilves varmimman katseistansa.
    Meill' on halla ja y, meill' on hanki ja j
    peltk, peltk!

    Meill' on leimuva lemmen ja vihan lies,
    kuka meidn tiellmme kest vois!
    Kun on kerran lhtenyt Pohjan mies --
    seis, voitto pois!
    Me tulemme voimalla kotoisen tarmon,
    me hylkmme kaiken vieraan armon.
    Ken on syntynyt lakeilla Pohjanmaan,
    hn tiet tuomion tunnossaan:
    hn ei leppy voi, hn ei visty saa --
    vaviskaa, vaviskaa!




    VELJESHAUTA

    Armfeltin armeija uudenvuoden yn tuntureilla. Nuori
    upseeri kohottautuu kuolleiden ja kuolevien keskelt.


    Viime thti sammui. Lumiaavat
    ottaa vastaan meidn syleilymme
    sokeana, jisin ksivarsin puristain.
    Tll hyytyy kaikki rinnan haavat.
    Veljet, niinkuin viereen lemmittymme,
    tnne yvymme ja syvn nukahtain.

    Mit' on elm ja onni? Unta, unta!
    Krsimys on totuus, tuska, surma --
    ah, ei ole mitn muuta alla thtien!
    Taivas antaa pakkasta ja lunta.
    Mik kuolon hekkuma ja hurma,
    mik kuninkainen hauta helmaan hankien!

    Tn yn uudenvuoden soiton
    soittaa kellot kotikirkoissamme.
    Toiko tuuli kaiun mukanaan?
    Niinkuin ihmeen, tervehdyksen loiton
    viel kuulemme sen korvissamme
    vaipuin veljeshautaan tuntereilla vieraan maan.




    SYYSILTA METSSS


    Ma mets sinne tnne samoilin,
    ma miettehiss kuljin, mr vailla.
    Syysillan pitkt varjot oli mailla,
    kun suuren hongan alle istahdin.

    Nin pienen aukeaman edessin
    ja kivipenger sammalpeiton alta
    mun silmihini tuli sattumalta.
    Ma sit hetkeks katsomahan jin.

    Siin' oli jljet ihmisasunnon.
    Vuossadat sitten metsn peittohon
    se oli raivattu. Nyt sammaleet
    ja kanervat sen oli peittneet
    ja mets kasvoi verkkaan umpehen.
    Tuoss' sorja nuori mnty etsiskeli
    jo ravintonsa alta penkeren.
    Se oli ainut merkki ihmisen,
    jok' kerran krsi, iloitsi ja eli.

    En ollut metsss' en yksinin.
    Vuossatain takaa, tuntematon veli,
    sun ktesi ma tunsin kdessin!
    Sun kohtalosi edessni nin:
    Sa olit nuori tnne tullessasi
    ja mukanas toit uljaan unelmasi.
    Et tahtonut sa jd toisten luoksi,
    et olla velkaa muille, jumalille.
    Sun suonissasi valtaverta juoksi
    ja itse metsn vaadit taistosille.

    Sa kirveesees ja kuokkahasi kyden
    ks'varressasi tunsit voiman tyden
    ja hongan hongan vierehen sa kaadoit
    ja yt ja pivt umpehensa raadoit.
    Sa olit tullut kevn koittaessa --
    syysiltain ymprills tummetessa
    sull' oli suojas alla oman katon,
    ja niinkuin yksin mets mittaamaton
    sun ymprills valtas leventeli,
    kun ylvs korpi, ennen koskematon,
    sun kirves-valtikkasi alla eli.

    Ja naapurista sadan virstan takaa
    toit vaimon lempen kuin suviyn.
    Sun kuinka rinnassasi paisui syn,
    kuink' oli katsees onnen-tyyni, vakaa!
    Niin voimatonna mets irvisteli
    ja ulvoi raivoansa syksyin.
    Sun tuvassasi nuori onni eli
    ja talos varttui toimeliain tin.
    Ja Pohjanthti, taivaan kuningas,
    kun yli Pohjanmaiden silmeli,
    ei nhnyt toista sinun vertaistas.

    Niin tuli sota maahan. Kaikki ties,
    min vaati kunnia ja kotilies.
    Sa sodan leikkiin lhdit muiden mukaan.
    Sua urhokkaampaa tuntenut ei kukaan.
    Ja pahimmin sa vihollista lit,
    kun kipeimmin sa kotiis ikvit.

    Niin lakkas sota. Kotiin korpehes
    sun paloi ikvst sydmes.
    Sa hiihdit lpi korven, kenttin aavain.
    Mut pahemmin kuin polton sodan haavain
    sa tunsit peloittavan aavistuksen.

    Sa tulet. Pihan hankiin vajonneena
    sa lydt. Sisn sykset, avaat uksen:
    kuin sikehn uneen uupuneena
    sun nuori vaimos lep vuoteellansa
    ja pieni lapsi makaa rinnallansa.

    Sa katsot, katsot: kuolleet kumpikin!
    Sa ulos karkaat talven hankihin
    ja sodan arvet auki tempaiset,
    ja Seitsenthdet nkee syttyessn
    kuin vuotaa lumeen rintas hurmehet.
    Vain joku vanha honka hyvyydessn
    se oksillansa suojaa ruumistas.
    Niin oli sentn mets voittajas!

    Ja viel metsss ma uneksin,
    kun vanhat hongat iltavirttn soitti
    syystaivaan syttyess thtihin.
    Y, Mets, Kaaos ottaa takaisin,
    min silt kerran ihmisksi voitti,
    ja huviks kohtalonsa thtien
    vain lempii, vihaa, raataa ihminen.
    Sua turhan harhakuvan tapailijaa --
    ei ole sulla pysyvt sijaa!
    Sun pyhin, armain, uljain unelmasi
    kuin suven sade maahan katoaa
    ja vihollinen ilkkuu haudallasi
    ja kotis yll kamartuupi maa.

    Ma miettiessin katsoin thtihin.
    Nin oman kohtaloni thden siell.
    Se oli niinkuin kaikki toisetkin.
    Sen eteen polvilleni lankesin
    ja pyysin silt palavalla miell:
    Mua l miltn oikultasi sst,
    suo ihmisosan pohjahan mun pst,
    suo tuntea mun rautakourat elon
    ja tuskan, hdn, hpen ja pelon,
    tee tyhjks tyni, turhaks unelmani,
    jok' askeleelle ansa kulkeissani --
    sua, thteni, ma sentn siunailen
    siit' ett minusta teit ihmisen.




    HIILIVALKEA


    Vuossatain takaa yss Judean
    ma kartanolla papin ylimmisen
    nn palavaisen hiilivalkean
    ja joukon kesken miehen yksinisen,
    jok' yli hiilten kttn kurkottain
    niin lmmittelee kuin jos kylmis mielt,
    ykskantaan kysymyksiin vastaa vain
    ja puhuu murtain Juudan kansan kielt.

    En ole galilealainen -- en.
    Mies vanhan pns viitallansa peitt.
    Y kuluu verkalleen ja viipyen,
    vain tuli kiviin hohdettansa heitt.
    En ole galilealainen -- en.
    Niin laulaa kukko, syttyy pivnsalo.
    Mies kntyy, katsoo, lhtee nyyhkien.
    On silmissns kaiken tuskan palo.

    Niin, eptoivo, olet tyntnyt
    sa otas ihmislihaan, ihmisrintaan --
    ken omintaan ei kerran kieltnyt,
    ken kalleintaan ei myntnyt rovon hintaan!
    Sa Galilean mies, sun kanssas ken
    ei seissyt hiilivalkealla kerta,
    sun kanssas parhaimpansa petten,
    sa toinen Adam, veri meidn verta?




    MARIA


    Yli Libanonin-vuorten nousee kuu.
    Kesillassa Natsaret uneksuu.
    Jo lep hyl Joosefin,
    on hiljaista talossa mestarin.
    On tehtyn pivn askaret,
    uni voittaa vanhan jsenet.

    Maria, Maria hn viipyy vaan
    tuvan sopessa neti, paikallaan.
    Unet verhoo luomia silmien,
    hn on nuori viel kuin tyttnen,
    maan lapsi ja synnin -- puoleks vain
    ja paratiisin puolittain.
    Hn on halpa ja armoon arvoton,
    hnet sentn enkeli valinnut on,
    hn tiet Korkeimman katseensa luoneen
    hnen puoleensa joukossa vaimojen.
    Ylin voima on varjonnut Joosefin huoneen
    Maria, Herran piikanen!

    Hn nousee ja kulkee kuutamoon,
    ulos laakson liljakartanoon.
    Hn ky kuin unta nhden,
    hn on iloissaan, hn on suruissaan
    oman ainokaisen thden.
    Hn miettii idinonneaan:
    mit' on tuleva hnen pojastaan?
    Hn varmaan kruunua kantaa kerta,
    hn onhan kuningas Daavidin verta!
    Hn on vkev, sodassa voittamaton
    ja kaunis kuin piv hn nhd on,
    ja purppurassa hn varmaan ky,
    eik' otsallansa pilve ny,
    on maljansa ylitsevuotavainen --
    hnen poikansa ihanainen!

    Maria, Herran piikanen,
    sin valittu joukossa vaimojen,
    joka liljakartanossa kyt,
    ovat pettvt kaikki sun untes nyt!
    Laps synnin ja maan olet puoleks vain
    ja paratiisin puolittain,
    Maria, laakson lilja, joka kuuta katselet,
    sin Ihmisen Poikaa tunne et.

    Hnell' ei ole kultaa, kunniaa,
    ei kunne hn pns kallistaa.
    Hn kulkee kaikkeen maailmaan,
    hnen sanansa vrin tulkitaan.
    Hn istuu ystvin kesken pytn,
    hnen rinnaltansa petturi lytn.
    Hn maailmalle lohdun antaa
    ja maailma hlle vihaa kantaa.
    Kuin ei kukaan toinen hn syytn on
    ja luetaan ryvrein joukkohon.
    Ei otsallansa prlyt loista,
    on kruununsa orjantappuroista.

    Maria, laakson lilja, joka kuuta katselet,
    pois pyyhi kulmiltasi kyynelet!
    On poikas kuningas Daavidin verta:
    hn voittaa maailman kerta!

    Maria, iti itien,
    Maria, Herran piikanen!




    RUKOUS


    Suo, Korkein ett kerran nkisin
    ma niinkuin huipult' yli elmni,
    ma ett tieni harhat tietisin
    ja onnen, sokeudessa hylkmni,
    ja totuuden, jot' turhaan tavoitin,
    suo kaikki kallis minun nhdksein,
    mik' ei voi koskaan tulla omaksein,
    suo nhd unelmaini Kaanaanmaa,
    kun elon korpi minut kuristaa,
    suo nhd palmurannan viittovan,
    kun itse kylmn aaltoon uppoan,
    suo tietmisen tyyni viihdytys,
    kun kutsuu kerran kaaos, pimeys.




    SIBYLLA


    Sa sulje silms -- kun ne avaat, on
    jo sukupolvet kyneet kuolohon.
    Ja ennenkuin sun silms kuivaa veet
    on taivaan thtikuvat vaihtuneet.

    Oi, kaikki tuskat nukkuu inehmoin,
    yt her aina nousuun aamun koin.
    Vuostuhansin sen vaivat niitataan,
    ken el thti-aikaa pll maan.




    MERI


    Min seisoin rannalla nuoruutein,
    miss kerran kaarnavenheit tein.

    Meri lauloi suuria laulujaan,
    meri likytti suuria laineitaan.

    Min seisoin laineita seuraten.
    Ne toivat hylkyj haaksien.

    Oli aikoja sitten samat veet
    mun kaarnavenheeni kaataneet.

    Meri lauloi vanhoja laulujaan,
    meri toi vain pirstoja tullessaan.

    Min seisoin rannalla nuoruutein,
    miss kerran kaarnavenheit tein.

    Ah, tuhannen vuoden jlkehen
    meri tuoda voi helmen pienoisen!




    SONETTI KELLOSTA


    Sa kello, ajan orja, turhaan lyt
    sa valjaihisi kaiken voimas lamaan,
    kun vankkuriisi, herras valjastamaan,
    saat raastaaksesi tunnit, pivt, yt.

    Tyt turhat teet sa, Sisyphoksen tyt.
    Sa joka kerta tulet kohtaan samaan.
    Niin aina elmsi loppuun hamaan
    teet ilottomat, pitkt pivtyt.

    Sa sentn kestt kaiken kuorman sen!
    Ei hellit sun herras kahleitansa,
    et kohtalosi kulkua voi est.

    On voimas sama kuin on sydmen:
    sen sama herra pit valjaissansa
    ja sentn sekin kest, kest.








End of the Project Gutenberg EBook of Hiilivalkea, by V. A. Koskenniemi

*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HIILIVALKEA ***

***** This file should be named 20140-8.txt or 20140-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
        http://www.gutenberg.org/2/0/1/4/20140/

Produced by Tapio Riikonen

Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.

Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research.  They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.



*** START: FULL LICENSE ***

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
http://gutenberg.org/license).


Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works

1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement.  See
paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works.  See paragraph 1.E below.

1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States.  If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.

1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
a constant state of change.  If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.

1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org

1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.

1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.

1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that

- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
     must be paid within 60 days following each date on which you
     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
     address specified in Section 4, "Information about donations to
     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
     License.  You must require such a user to return or
     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
     and discontinue all use of and all access to other copies of
     Project Gutenberg-tm works.

- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
     of receipt of the work.

- You comply with all other terms of this agreement for free
     distribution of Project Gutenberg-tm works.

1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.

1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from.  If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation.  The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund.  If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.

1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.


Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.


Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.

The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations.  Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at http://pglaf.org

For additional contact information:
     Dr. Gregory B. Newby
     Chief Executive and Director
     gbnewby@pglaf.org


Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements.  We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance.  To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit http://pglaf.org

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations.
To donate, please visit: http://pglaf.org/donate


Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.

Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.


Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.


Most people start at our Web site which has the main PG search facility:

     http://www.gutenberg.org

This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
